On ihan totta, että laitepilateksella on elitistinen ja kallis maine. Ja sille löytyy myös aika ymmärrettävä syy. Pilates on perinteisesti ollut hyvin henkilökohtainen harjoitusmuoto.
Sitä on harjoiteltu yksityistunneilla tai hyvin pienissä ryhmissä, usein useita eri pilateslaitteita hyödyntäen. Kun yksi ohjaaja työskentelee yhden tai muutaman asiakkaan kanssa kerrallaan, harjoittelu on luonnollisesti myös arvokkaampaa.
Tämä tapa harjoitella on edelleen olemassa ja sillä on ehdottomasti paikkansa. Yksityistunnilla harjoitus voidaan rakentaa täysin juuri sinun kehosi, lähtökohtiesi ja tarpeidesi ympärille.
Mutta sen rinnalle on tullut toinen vaihtoehto.
Meille Cœurilla yksi tärkeimmistä ajatuksista on alusta asti ollut, että pilateksen pitäisi olla mahdollisimman monen saavutettavissa. Siksi haluamme tarjota erilaisia tapoja harjoitella: yksityistunteja, ohjattuja pienryhmätunteja ja itsenäistä harjoittelua.
Meillä yksittäinen ohjattu reformer-tunti maksaa 25 euroa, ja jäsenyyksillä sekä sarjakorteilla yhden harjoituskerran hinta jää tätäkin edullisemmaksi.
Miten se on mahdollista?
Ensinnäkin pienryhmämuotoinen harjoittelu mahdollistaa sen, että yhden ohjaajan ammattitaito jakautuu useammalle asiakkaalle samalla tunnilla. Ryhmäkoot pidetään kuitenkin pieninä, jotta ohjaajalla on edelleen mahdollisuus ohjata, korjata ja huomioida tunnilla harjoittelevia yksilöllisesti.
Toinen tärkeä osa malliamme on studioiden tehokas käyttö.
Pienryhmätuntien lisäksi tiloissamme voi harjoitella itsenäisesti silloin, kun pienryhmätunteja ei järjestetä. Näin kallis tila ja laitteet eivät seiso suurta osaa päivästä tyhjillään, vaan sama studio palvelee mahdollisimman montaa harjoittelijaa.
Kolmas tekijä ovat jäsenyydet. Kun asiakas sitoutuu harjoitteluun pidemmäksi aikaa, myös meidän toimintamme on ennakoitavampaa. Sen ansiosta pystymme tarjoamaan jäsenille yhden harjoituskerran vielä normaalihintaa edullisemmin.
Edullisempi hinta ei kuitenkaan saa meidän mielestämme tarkoittaa sitä, että ohjauksen laadusta tingitään.
Koulutamme omat ohjaajamme, jotta voimme olla varmoja heidän osaamisestaan ja siitä, että studioillamme on yhteiset periaatteet ja tapa ohjata.
Jokainen ohjaaja tuo tunneille tietenkin myös oman persoonansa ja vahvuutensa.
Kaikki eivät myöskään tarvitse jokaisella harjoituskerralla henkilökohtaista one-to-one-ohjausta.
Jos harjoittelu vaatii enemmän yksilöllistä huomiointia, meillä on mahdollisuus yksityistunteihin sekä Cœur Physion fysioterapiapalveluihin. Sieltä voi oman tilanteen mukaan siirtyä myöhemmin pienryhmätunneille ja halutessaan myös itsenäiseen harjoitteluun.
Ajattelemme, ettei näiden tapojen tarvitse kilpailla keskenään.
Yksityisohjaus, fysioterapia, pienryhmätunnit ja itsenäinen harjoittelu palvelevat erilaisia tarpeita ja niitä voi myös yhdistellä.